Kerhot
Lautapelikerho
YFK:n lautapelikerho on tarkoitettu kaikille lautapeleistä
kiinnostuneille uusille ja vanhoille jäsenille. Tarjolla on sekä
helppoja ja yksinkertaisia että pidempiä ja monimutkaisempiakin pelejä
jokaiseen makuun. Tervetulleita ovat niin aloittelijat kuin
kokeneemmatkin, peleissä opastetaan alkuun tarpeen mukaan. Kokoonnumme
tavallisesti noin kerran kuussa Käärmeenpesällä, jossa on valmiina
pelattavaksi valikoima YFK:n pelejä ja paikalle voi halutessaan tuoda
myös omiansa.
Lautapelikerhoa vetää Emilia Angerla emilia.angerla@helsinki.fi

Tiedeklubi
Tiedeklubi on yksi YFK:n vanhemmista kerhoista, jonka tarkoitus on avata kuntalaisille verhoa alamme ja tiedekuntamme tutkimuspuoleen, ja tarjota kiinnostuneille mahdollisuus kysellä ja keskustella tutkijoiden ja kollegoiden kanssa alamme tieteestä.
Yleisesti tiedeklubin tapahtumat ovat pieniä vapaamuotoisia seminaareja, joissa kutsutut tutkijat esittävät projektejaan ja vastailevat kysymyksiin. Livenä tapahtumissa voi olla myös pientä purtavaa ja juotavaa tarjolla.
Tiedeklubin jäsenet voivat toivoa tai ehdottaa myös itse esittäjiä tapahtumiin, mikäli on aiheita, joista haluaisi kuulla.
Lisätietoja tiedeklubista saa kerhon puheenjohtajalta.
Tiedeklubin PJ,
Simo Hintikka, simo.hintikka@helsinki.fi

Saunakerho
Tsshhh. Saunakerho on kokoontunut jo vuodesta 2018, ja arvokkaita perinteitään vaalien saunakerho jatkaa kokoontumistaan ja YFK:n saunakulttuurin ylläpitämistä. Painavatko tentit mieltäsi, vai kaipaatko muuten vain henkistä ja fyysistä puhdistautumista? Tunnetusti Suomessa kaikki murheet ratkeavat saunassa, joten tässä on erinomainen mahdollisuus päästä verkostoitumaan ja purkamaan asioitaan. Olet tervetullut juuri sellaisena kuin olet.
Mikä ihmeen saunakerho? Saunakerhon idea on pitää kerran kuussa saunailta. Saunakerhoon toivotaan kaikkia saunomisesta kiinnostuneita. Pyrkimyksenä ei ole muodostaa mitään luutunutta porukkaa, vaan tavoitteena on saada mahdollisimman paljon saunomisesta kiinnostuneita liittymään toimintaan mukaan. Käärmeenpesän kiuas on pitkän historiansa aikana löylyttänyt jo useita valmistuneita sukupolvia, eikä hänen kohtaamistaan kannata arastella.
Saunakerhon vetäjänä toimii Rasmus Huotari, rasmus.huotari@helsinki.fi

Viini- & juustokerho
Kerho kokoontuu kerran kuukaudessa Käärmeenpesälle maistelemaan yhdessä juustoja ja viinejä, sekä nauttimaan toistemme seurasta. Kerhon toimintaan on tervetulleita mukaan kaikki YFK:in jäsenet vuosikurssista riippumatta. Haluamme myös kannustaa mukaan ihmisiä mahdollisimman matalalla kynnyksellä, joten vaikka et tietäisikään juustoista tai viineistä mitään, niin saavu ihmeessä paikalle!
Tapaamiset ovat omakustanteisia ja ideana on, että jokainen osallistuja tuo mukanaan yhden juuston ja yhden viinin (tai jos tulet kaverin kanssa voitte ostaa pullon puoliksi) ja sitten nyyttärityylillä jaamme juustot ja viinit keskenään, niin että jokainen pääsee maistamaan mahdollisimman montaa erilaista juustoa ja viiniä. Sopiva budjetti tapaamiselle olisi suunnilleen 10–15 euroa, mutta mikäli haluat tuoda jotain kalliimpaa/halvempaa niin se on ihan itsestä kiinni.
Tiedotamme tapaamisista ja niiden tarkemmasta sisällöstä ja käytännöistä sähköpostilla, sekä facebookissa ja whatsappissa.
Mikäli heräsi kysymyksiä, voitte olla yhteydessä:
Tyyra Jero (kerhon puheenjohtaja) tyyra.jero@helsinki.fi

YFK:n laulajat ja soittajat
Kaikki musiikin ystävät, sekä soittamisesta/laulamisesta ylipäänsä musisoinnista kiinnostuneet ovat tervetulleita YFK:n soittajat ja laulajat kerhoon! Agendana on tavata tietyin väliajoin Käärmeenpesällä musiikin parissa, treenaamalla kappaleita bändin tai esimerkiksi kuoron voimin.
Rennon meiningin lisäksi vuoden aikana tuleviin juhliin, kuten Savujuhliin ja Vuosijuhliin olisi tarkoitus saada pienimuotoinen esitys kasaan, jonka sisältö on täysin kiinni esiintyjien ideoista ja panostuksesta!
Jos kiinnostus heräsi, tai mieleen tuli mitään kysymyksiä, voit olla yhteydessä:
Nelli Niskanen (kerhon puheenjohtaja), nelli.niskanen@helsinki.fi

Kuviskerho
Hetken tauon jäljiltä lämmitellään taas taiteen nälkäisiä kokoontumaan Käärmeenpesälle päästämään oma luova hulluus valloilleen. Olit sitten tappi, vanhempi taikka n-vuoden opiskelija, niin pesälle mahtuu. Kerhon tapaamiset julkaistaan Sunnuntai Sanomissa sekä YFK:n sähköpostilistalla.
Jos herää kysymyksiä taikka suurempia huolenaiheita niin voi laittaa sähköpostia allekirjoittaneelle osoitteeseen yfk.kuvis@gmail.com.
Lupaan vastata viimeistään, kun muistan käydä katsomassa saapuneet viestit.
(yfk.kuvis@gmail.com)

YFK:n Brunssikerho
‘’Brunch is a combination of breakfast and lunch, and regularly has some form of alcoholic drink (most usually champagne or a cocktail) served with it. It is usually served anytime before 2 o'clock in the afternoon. The word is a portmanteau of breakfast and lunch. Brunch originated in England in the late 19th century and became popular in the United States in the 1930s’’
YFK:n Brunssikerho on YFK:n kerhokatraasta nuorimmainen, veden kielelle tuova, makea ja raikas hyvinvointipöhinä, joka sai alkunsa kahden brunsseja rakastavan herkuttelijan päähänpistosta pimeänä koronailtana syyskuussa 2020. Brunssikerhon ideana on tuoda YFK:n jäsenten opiskelija-arkeen ripaus luksusta ja yhdistää ruokaa ja juomaa rakastavat ihmiset yhtenä sunnuntaiaamupäivänä jokaisena vuoden kuukautena. Ennen jokaista kerhotapaamista brunsseilijat sopivat yhdessä yhteiseen brunssipöytään tuotavat herkut nyyttärimeiningillä ja seikkailumieltä nostattavat erilaiset ja vaihtuvat brunssiteemat. Kerhoon ovat tervetulleita kaikki YFK:n jäsenet, uudet ja vanhat, brunssikonkarit ja untuvikot, ruokavalioon ja unirytmiin katsomatta!
Haluatko liittyä brunssikerhoon? Laita viestiä osoitteeseen riina.harjumaki@helsinki.fi
Tule mukaan viettämään maukkaita ja rentouttavia sunnuntaiaamupäiviä hyvän ruuan, juoman ja seuran merkeissä!
"Brunch is cheerful, sociable and inciting," Beringer wrote. "It is talk-compelling. It puts you in a good temper, it makes you satisfied with yourself and your fellow beings, it sweeps away the worries and cobwebs of the week."

Farmasian Mailakerho (FaMa)
Farmasian liikkuvin kerho, nimensä mukaan kokoontuu erilaisten mailapelien tiimoilla. FaMa on matalankynnyksen rentoa tai kilpailuhenkistä skabailua eri lajeissa. Kerho viestittelee wa-ryhmän välityksellä, johon pääset kun olet yhteydessä kerhon puheenjohtajaan Anniinaan (anniina.kuitunen@helsinki.fi) Tervetuloa mukaan! |
|