Kunnankokouksessa 1.10. hyväksyttiin YFK:n 200 000 euron lahjoitus maailman ensimmäiseen farmasian kestävän kehityksen professuurihankkeeseen. Lahjoitus katetaan myymällä YFK:n sijoituksia.
Yliopiston Farmasiakunnan sivut ovat päivittyneet. Uudistuksen tarkoituksena on ollut yksinkertaistaa sekä selkeyttää sivustojen rakennetta. Myöskin ulkoasua on päivitetty.
Vanhoilta sivuilta on tuotu tekstiä uusille sivuille. Kaikkia niitä ei olla vielä päivitetty. Lisäksi joistakin osioista puuttuu vielä tekstiä. Näitä osioita työstetään vielä. Toivoisimme avointa palautetta sivuista. Palautetta voit antaa lomakkeen kautta täältä. Syksyisin terveisin Jarkko Puharinen exDataseutti Onneksi olkoon ja tervetuloa farmasialle kaikki uudet syksyllä aloittavat farmaseutin ja proviisorin alut (eli tapit eli YFK:n fuksit)! Voitte olla itsestänne ylpeitä, sillä selvisitte poikkeuksellisen kevään läpi yhteensä yli 2000:n hakijan joukosta.
YFK:n hallitus tiedottaa, että tapahtumia pyritään järjestämään syksyllä viranomaisten ohjeistusten ja rajoitusten mukaisesti. Kerhotoiminta on pyörähtänyt taas käyntiin, mutta osallistujamäärää rajoitetaan toistaiseksi Lyyti-ilmoittautumisen avulla. Kerhojen kokoontumisista ja muista mahdollisista tapahtumisista tiedotetaan kuntalaisia erikseen.
Hallitus toivottaa aurinkoista kesän jatkoa! Yliopiston farmasiakunnan hallitus on 17.3. pidetyssä kokouksessa päättänyt toistaiseksi perua kaikki tapahtumat koskien myös kerhojen kokoontumisia ja teemailtoja, kunnes toisin päätetään.
Hallitus perustaa päätöksensä Suomen hallituksen tekemään linjaukseen yli 10 hengen kokoontumisista koronaviruksen leviämisen estämiseksi. Vaikka Suomen hallitus ei ole vielä kieltänyt alle 10:n hengen kokoontumisia, Suomen hallitus suosittelee kaikkien ei-välttämättömien kokoontumisten perumista. YFK:n hallitus tiedottaa kuntalaisia mahdollisista muutoksista heti päätöksien voimaan tulemisen jälkeen. Kysymyksiä liittyen YFK:n hallituksen tekemiin päätöksiin voi lähettää osoitteeseen [email protected] Pidetään huolta omasta terveydestämme ja lähipiirissämme olevien ihmisten terveydestä pitämällä yllä hyvää käsihygieniaa, seuraamalla virallisia tiedotuksia ja pysymällä rauhallisina. Yliopiston farmasiakunnan hallitus päätti 13.3. pidetyssä kokouksessa perua kaikki Lyyti-ilmoittautumista ja maksua vaativat tapahtumat 17.4. asti.
Tämä ei koske kerhoja ja teemailtoja, mutta uutena toimena kerhotilaisuuksiin tulee Lyyti-ilmoittautuminen ja 50:n hengen maksimikapasiteetti. YFK:n hallitus on tehnyt päätöksen perustuen Helsingin yliopiston linjaukseen yli 50 hengen ylittävistä tilaisuuksista koronaviruksen leviämisen estämiseksi. Kuntalaisille tarkempaa tietoa löytyy 13.3. sähköpostiin lähetetystä tiedotteesta. Kysymyksiä liittyen YFK:n toimintaan voi lähettää osoitteeseen: [email protected] Yliopiston Farmasiakunta on päivittänyt sääntöjään. Löydät uudet säännöt päävalikosta kohdasta "YFK" ja "Säännöt". Alkuun ovat uudistetut säännöt joiden jälkeen löytyvät vanhat säännöt.
Pääset myös tästä katsomaan uusia sääntöjä. |
Kerhohuone Viikissä, YFK:n postitusosoiteYFK Biokeskus 2 PL 56 (Viikinkaari 5) 00014 Helsingin yliopisto |
Kerhotila SörnäisissäKäärmeenpesä Sörnäisten rantatie 33C, 4. krs 00500 Helsinki Käärmeenpesän voi vuokrata yksityiskäyttöön. Lue lisää! |
© 2024 Yliopiston Farmasiakunta - Universitetets Farmaciekår ry