Farmasian opetusta koskevasta lainsäädännöstä Suomessa ennen itsenäistymisen aikaa.

​Viimeisimpiä, ilahduttavia, uutisia alallamme on ollut tieto, että myös proviisorin tutkinnon suorittaneet voivat osallistua maisteripromootioon. Helsingin ainejärjestömme on tämänhetkisen tiedon mukaan perustettu 1888 ja on täten Suomen toiseksi vanhin ainejärjestö maassamme.

Promootio vuonna 1960, Ensio Ilmonen (Public Domain)

​Teologian Ylioppilaiden Tiedekuntayhdistys, vanhalla nimeltään Jumaluusoppineiden ylioppilastiedekunta, perustettiin jo 1852. Samana vuonna, osana Suomen venäläistämisyrityksiä oli myös ylioppilaiden toiminnan valvonnan kiristäminen. Vanhat osakunnat lakkautettiin ja niiden tilalle perustettiin vuoden 1853 alussa tiedekuntakohtaiset yhdistykset. Osakuntien uudelleenperustaminen sallittiin jo 1860-luvulla, ja muiden tiedekuntayhdistysten toiminta hiipui. Teologinen tiedekuntayhdistys sen sijaan jatkoi aktiivista toimintaansa. Tähän vaikutti varmasti opiskelijaelämälle tyypillinen satunnaisesti esiintyvä vallaton käytös, johon saattoi liittyä myös väkijuomien nauttimista. 

YFK:n perustamiseen ja hengissä pysymiseen vaikutti paljolti se, että osakuntiin liittyminen ei ollut mahdollista, jos ei ollut suorittanut ylioppilastutkintoa. Koska farmasian opiskelijoilta ei ylioppilastutkintoa vaadittu ja monelta se puuttui, alamme opiskelijoiden toiminta keskittyi oman ainejärjestön toimintaan.

Vuonna 1997 juhlittiin näkyvähkösti ensimmäisen farmasian opetusasetuksen 100-vuotista olemassaoloa. Syytä on kuitenkin muistaa, että apteekkeja ja apteekkareja oli Suomessa ollut 1600-luvulta alkaen kuin myös alaa ja sen opetusta koskevaa lainsäädäntöä. 1600-luvulla alkoi Suomessa moni asia kehittyä. Edellisessä kirjoitelmassani kerroin Turun akatemian synnystä ja kirjanpainannan alkamisesta Suomessa. Suomeen saatiin ensimmäiset apteekit myös 1600-luvulla Turkuun ja Viipuriin. Kuningas Kaarle XI lokakuussa 1688 Collegium Medicumille määrittelemissä privilegioissa (Kongl. Maj:ts Nådigsta Privilegier för Collegium Medicum, Stockholm den 30 Octobris 1688) Tukholman kaupunkifarmakopea ja ensimmäinen lääketaksa laajennettiin koskemaan koko valtakuntaa. Apteekkarit olivat Ruotsi-Suomessa pääasiallisesti olleet saksalaista tuontitavaraa ja vuonna 30. lokakuuta 1688 annetussa asetuksessa annettiin ensimmäiset ohjeet, millaisia oppipoikien (Disciplar eller Läre-Gåssar) piti olla ja kuinka kisällejä (Gesäller) tuli kohdella. Opetus perustui täten käsityöläisammateista tuttuun oppipoika-, kisälli-, mestarijärjestelmään.

Mestari ja oppilaat, nämä kylläkin silkkipainoalalla (Suomen Valokuvataiteen Museo, Kuvaaja tuntematon, 1948)

Oppipojista sanotaan, että heidän pitää olla sopivan ikäisiä, ja heidän tuli osata riittävästi latinaa. Apteekkarin tulee heitä opettaa ja heitä ei saa päästää lääkkeitä valmistamaan, ennen kuin ovat hyvän aikaa olleet opissa apteekissa. Erityisesti heitä kielletään valmistamasta tiettyjä voimakkaita ulostuslääkkeitä (purgantia), oopiumia, elohopeaa tai antimonia sisältäviä valmisteita muuten kuin kisällien tai apteekkarien tarkassa valvonnassa. 

Kisälleistä mainittiin, että heitä voi olla yksi tai useampi apteekin tarpeen ja vaatimusten mukaan ja heidän tulee olla kunnollisia, ahkeria ja ymmärtäväisiä (dugelige, flitige och förståndige). Ennen harjoittelua (condition) heidän tulee esittää Collegium medicumille todistuksensa ja sekä suullisesti että kirjallisesti vannottava vala halustaan noudattaa lakia ja määräyksiä, rehellisesti valmistaa kaikkia lääkkeitä korvaamatta ainesosia toisilla, mitään pois jättämättä, korvaamalla tai lisäämällä mitään eikä myöskään harjoittaa epärehellisyyttä hinnoittelussa.

​Tarkkaan rajataan tässä määräyksessä myös lääkärien ja apteekkarien tehtävien erittely ja 50 riikintaalarin sakon uhalla lääkärin toimien harjoitus on apteekkarilta ja vielä vakavammin kisälleiltä kielletty.

​1700-luvun alkupuoli meni Isonvihan riehuessa eikä farmasian opetus ja apteekkien toiminta ollut suuren kiinnostuksen kohteena.

Albert Edelfelt: Poltettu kylä 1897 (Public Domain)

Kuningas Kustaa IV Aadolf oli jo 1797 uudistanut Collegium Medicumin ohjeistusta ja jatkona seurasi määräys vuonna 1799 (Kongl. Maj:ts Nådiga Reglemente för Apothekare och dem, som med Apothekarekonstens lärande och utöfning sig vilja befatta. Stockholm den 12 Februarii 1799), jossa hän näki tarpeelliseksi parata ja enätä ohjeistusta apteekkareille ja apteekkialalle aikoville. Sopivaksi iäksi oppilaalle määritettiin nyt 15 vuotta. Lisämääräyksenä oli myös se, että oppilaaksi aikovan piti olla hyvin perillä kristinopista, olla hyvätapainen, ahkera, osata lukea ja kirjoittaa lukukelpoista käsialaa, osata laskea ja osata latinaa siinä määrin, että tuntee hyvin kieliopin ja osaa kääntää (auttavasti) tekstiä latinasta ruotsiksi.

​Apteekkarin ja oppilaan vanhempien, holhoojan tai huoltajan välille piti laatia kontrahti eli sopimus, mutta sopimukseen piti jättää kuuden kuukauden koeaika.

​Oppilaalta vaadittiin ahkeruutta ja uskollisuutta, mitä tulee alan oppimiseen, ja työnantajan piti antaa mahdollisuus oppilaalle parantaa latinan taitojaan samoin kuin myös saksan ja muiden kielien oppimista. Ensimmäinen puoli vuotta oppilaalle piti opettaa (simplicia) lääkeaineiden ja muiden raaka-aineiden tuntemusta. Tähän kuului myös oman herbariumin laatiminen. Tämän jälkeen piti harjoitella rohdosten ja lääkeaineiden käsittelyä. 

Herbarium, eli kokoelma säilötyistä kasveista ja niihin liittyvää tietoa. Tämä ote Bernard Wynhoutsin herbariosta, vuodelta 1633. (CC BY-SA 4.0)

Myöhemmin seurasivat kemian harjoitukset. Jos harjoitteluapteekki sijaitsi sopivan oppilaitoksen lähettyvillä, oli oppilaalle annettava mahdollisuus osallistua luonnonhistorian ja farmasian luennoille. Tämä ei monellekaan oppilaalle ollut helppoa, saati sitten mahdollista. Kun oppilasaika oli suoritettu ja oppilaan nähtiin saavuttaneen riittävät taidot kielissä, tuntevan rohdokset ja lääkeaineet, ja oli riittävästi harjoitellut voiteiden ja laastarien valmistusta ja osasi itsenäisesti suorittaa kemialliset operaatiot ja tunsi näiden kemialliset perusteet, tuli työnantajan ilmoittaa hänen farmasian opiskelijan (Pharmaciae Studiosus) tutkintoa suorittamaan Collegium Medicumiin.

Jos oppilas selvisi tästä teorian ja käytännön kokeesta, hän sai Pharmaciae Studiosus todistuksen.
Jos kokeissa ei menestynyt, voitiin harjoitteluaikaa jatkaa. Kokeen läpäisemisen jälkeen tuli ”konditioneerausta” jatkaa vielä neljä vuotta, joko samassa apteekissa tai jossakin toisessa apteekissa.

​​Turhan usein ei farmasian opetukseen lainlaatijat puuttuneet. Seuraava asetus olikin jo tsaari Nikolai II:n vuonna 1897 allekirjoittama Keisarillisen Majesteetin Armollinen Asetus farmaseuttisen opetus- ja tutkintotoimesta Suomessa.

Farmaseuttista opetusta on, tämän asetuksen määräysten mukaisesti ja noudattamalla mitä asiasta on muutoin erittäin säädetty tai vastedes tulee säädettäväksi, annettava farmasianoppilaille ja farmasianopiskelijoiden näiden valmistamista varten proviisoreiksi ja apteekkareiksi maassa, ja käy opetus osaksi käytännöllisesti apteekissa palvelemalla osaksi tietopuolisesti niin kuin tässä alla tarkemmin mainitaan.

​Ollakseen oikeutettu farmasianoppilaana apteekissa palvelemaan vaaditaan hakijalta hyvä maine ja tiedot, jotka vastaavat ainakin täydelleen suoritettua viiden luokan oppimäärää valtion lyseoissa, sekä joka tapauksessa kyky jonkin helppotajuisen latinalaisen kirjailijan kääntämiseen äidinkielelle, niin myöskin, että hän tuntee fysiikan perusteet.

​Lupa farmasianoppilaaksi pääsemiseen hankitaan sen apteekkarin kautta, jonka palvelukseen halutaan ja tulee apteekkarin tätä tarkoitusta varten Lääkintöhallitukseen jättää taikka lähettää kirjallinen anomus, jossa hakija, taikka, jos hän on alaikäinen eikä omalla työllään itseään elätä, hänen laillinen edusmiehensä pyytää vastamainittua lupaa, täydellinen papinkirja siitä henkilöstä, jonka puolesta hakemus tehdään, julkisen oppilaitoksen rehtorin ja opettajain hänestä antamat koulutodistukset kuin myöskin todistukset siitä tietomäärästä, joka edellisen pykälän mukaan vaaditaan, sekä kirjallinen hakemus apteekkarilta saadakseen farmasianoppilaaksi apulaisen, jonka hän on ottanut tahi aikoo ottaa, ynnä ilmoitus siitä päivästä, jolloin apulaisen palvelus on alkanut tai on aljettava.

​Oppiaika, jonka kuluessa farmasianoppilaan pitää valmistautua farmasianopiskelijaksi, kestää vähintäänkin kolme vuotta, siitä päivästä lukien, jolloin oppilas yllämainitulla tavalla on apteekkarin palvelukseen otettu; kuitenkin olkoon sille, joka on fyysillis-matemaattisen tieteiden kandidaatti Helsingin Alexanderin-yliopistossa, oppiaika vaan puolentoista vuotta. Jos palvelu ei ole ollut yhtämittainen, on Lääkintöhallituksen asiana tutkia, onko ja minkä verran oppiaikaa pidennettävä vai eikö.

​Täten vahvistuksen oppiajan kuluessa on oppilasta, apteekkarin huolenpidosta, ohjattava käytännöllisessä palveluksessa apteekissa ja kehitettävä ammattiin myöskin tietopuolisen opetuksen kautta. Apteekkari, joka tämän velvollisuutensa ilman laillista syytä jättää täyttämättä, rangaistakoon niin kuin siitä toisessa paikassa säädetään, ja saattaa tuomioistuin sen lisäksi tuomita hänet pitemmäksi tai lyhyemmäksi ajaksi menettäneeksi oikeuden oppilaan pitämiseen.


Oppiajan umpeen kuluttua olkoon farmasianoppilas, joka voi esittää todistuksen siitä, että hän on hyvämaineinen, oikeutettu käymään yksityiset kuulustelut alla mainituissa aineissa ja, jos hän niissä hyväksytään, sittemmin suorittamaan farmasianopiskelijan tutkinnon ja vaaditaan oppilaalta, tullakseen näissä kuulusteluissa ja mainituissa tutkinnoissa hyväksytyksi:

1:ksi latinan kielessä: kyky pharmacopoea fennican ymmärtämiseen ja esteettömään kääntämiseen

2:ksi saksan kielessä: kyky jonkun helposti tajuttavan saksankielisen farmaseuttisen käsikirjan ymmärtämiseen ja esteettömästi kääntämiseen

3:ksi suomen ja ruotsin kielissä: taito niiden käyttämiseen puheessa ja ajatustensa lausumiseen kirjallisesti toisella kielellä

4:ksi kasviopissa: sen terminologian ja kasvien luokituksen tunteminen hyväksytyn oppikirjan mukaan sekä Suomessa yleisimmin esiintyväin kasvilajien, varsinkin lääkitseväin, tunteminen niin myös kyky kasvien tutkimiseen

5:ksi eläintieteessä: sen pääpiirteiden tietäminen jonkun lyhyenpuolisen hyväksytyn oppikirjan mukaan

6:ksi epäorgaanisessa kemiassa: kemian perusteiden tunteminen hyväksytyn oppikirjan mukaan

7:ksi farmakognosiassa: tiedot farmakopeassa mainittujen rohdoksien ulkonaisista ominaisuuksista, rohdoksien kokoamisesta ja hankkimisesta sekä niiden säilytystavasta, niin myöskin kyky farmakopeassa mainittujen preparaattien valmistamiseen farmakopean määräysten mukaan, sekä

8:ksi reseptuurin perusteiden osaaminen.

Farmasianopiskelijan tutkinto tuli suorittaa julkisesti Lääkintöhallituksen edessä. Halutessaan valmistua proviisoriksi apteekkipalvelusta tuli jatkaa vielä 3 vuotta, fyysillis-matemaattisten tieteiden kandidaateille puolitoista vuotta riitti tätäkin palvelusta. Tämän jälkeen seurasi kaksivuotinen opintojakso Aleksanterin-yliopiston farmaseuttisessa laitoksessa erillisen oppisuunnitelman mukaan. Proviisorintutkinto suoritettiin julkisesti yliopiston opettajien toimesta Lääkintöhallituksen edessä. Tämän jälkeen Lääkintöhallitus saattoi julistaa opiskelijan proviisoriksi hänen annettuaan valan Lääkintöhallituksen edessä. Tästä todistukseksi sai uusi proviisori proviisorinkirjan.
​
Proviisorin perustettua apteekin asianmukaisella luvalla tai muutoin otti haltuunsa jo olemassa olevan apteekin, Lääkintöhallitus antoi proviisorille ilman eri tutkintoa apteekkarinkirjan.

The Alchemist Discovering Phosphorus (Alkemisti löytää fosforin), tekijä, Joseph Wright of Derby (Public Domain)

​Kuten edellä olevasta 209 vuoden pikakertauksesta käy ilmi, farmasian opetuksessa käden taidot korostuivat teoreettisen tiedon kustannuksella alamme alkutaipaleella. Tämä on toki ymmärrettävää, koska vasta 1700-/1800-lukujen taitteesta alkaen moni tieteenala alkoi kehittyä ja monen esimerkiksi kemiaan liittyvän keksinnön taustalta löytyi apteekkari. Vielä 1600-luvulla kemia oli pitkälti alkemiaa ja salatiedettä. 

​Mainittakoon että jo 1887 oli yritetty esittää ylioppilastutkintoa vaatimuksena alalle pääsemiseksi. Vasta 1938 farmasian alalle aikoville ylioppilastutkinto tuli pakolliseksi ja täten farmasian opiskelijat tulivat yliopiston täysivaltaisiksi jäseniksi. Vuonna 1961 saatiin lopulta kolmivaiheinen kandidaatti-lisensiaatti-tohtori-tutkimusjärjestelmä alallemme. Ennen tätä uudistusta toki oli alaltamme väitelty. Tämä toki vaati väittelyä ulkomailla kuten Saksassa tai Virossa, tai väittelemistä jossakin farmasiaa sivuavassa oppiaineessa kuten kasvitieteessä tai kemiassa. Ensimmäinen farmasian väitös Suomessa oli vuonna 1965, jolloin Elna Nieminen menestyksekkäästi puolusti farmaseuttisen kemian alaan kuuluvaa väitöskirjaansa. 

Farmasian alan tulisi kuitenkin olla ylpeä historiastaan ja esimerkiksi Yliopiston farmasiakunnan tulisi mieluummin korostaa erityislaatuisuuttaan vanhana ainejärjestönä eikä yrittää muuntautua osakunnaksi. Se että proviisorit voivat maisteripromootioon osallistua on kuitenkin erinomaisen hyvä asia, mikä osaltaan korostaa alamme korkeaa tieteellistä ja laaja-alaista osaamista. 

Manu Eeva
Apteekkari, proviisori, FaT